Kiitollisuuspurnukka

17.00 Jennikur 4 Comments


Tänään on jälleen Paperilla-päivä! Lähestyvän uuden vuoden kunniaksi saimme tiimiläisten kanssa tehtäväksi keksiä yhden sanan, joka kuvaa ensi vuottamme. Tämän sanan pohjalta sitten suunnittelimme omat työmme. Kurkkaa kaikkien tiimiläisten työt täältä!

Minun sanani on kiitos. Olen monesta asiasta elämässäni todella kiitollinen, mutta välillä kaikki se kiitollisuuden määrä unohtuu arjen ja kiireen keskellä. Rupean nurisemaan, ja näen vain ne kaikki pienen pienet ärsyttävät jutut.

Tein itselleni kiitollisuuspurnukan, johon aion pistää talteen pieniä ja suuria kiitollisuuden aiheita. Purkin luokse voin sitten sännätä aina nurinamielen uhatessa.
Tein kiitollisuuspurnukan suolakurkkupurkista, jonka maalasin akryylimaaleilla. Koristelin sen mieleisilläni papereilla ja itse tekemilläni rutturuusuilla. Rutturuusun ohjeen pistän tänne blogiinkin, jahka ehdin! :)
Positiivista alkavaa vuotta kaikille! Kiitetään olosuhteista huolimatta <3

-Jenni

4 kommenttia:

Vanhan kirjan uusi asu

17.16 Jennikur 2 Comments


Nyt on joululahjat päässeet uusien omistajiensa huomaan, joten uskallan viimein esitellä niitä täälläkin. Täksi jouluksi en ehtinyt tekemään kovin montaa itse tehtyä lahjaa, mutta muutaman kuitenkin.

Nämä vanhasta kirjasta tehdyt korttitelineet tuntuvat olevan nyt in. Pitihän minunkin siis koittaa tehdä oma versioni. Korttiteline on helppo tehdä: taittelin vain jokaisen sivun keskeltä puoliksi, kunnes haitari oli valmis.


Haitarin kumpaakin reunaa koristamaan liimasin kuumaliimalla leveää pitsiä.

Kirjan sisäkannet koristelin kuviopapereilla. Kirjankansien reunat maalasin akryylimaalilla.
Pitihän sitä myös muutaman kukan päästä mukaan!
Helppoa ja hauskaa! Näitä pitää ehdottomasti tehdä uudemmankin kerran :)


Rauhallista sunnuntaita!

-Jenni

2 kommenttia:

Piparien näpräystä

18.56 Jennikur 5 Comments


Heipä hei! Vielä ehdin näköjään yhden postauksen tehdä ennen aattoa!

47 identtistä piparkakkutaloa tehtyäni (kurkkaa täältä millaisia tein) vakuutin itselleni ja kaikille muillekin, etten enää yhtään taloa tee tänä vuonna. Enkä tehnytkään! Mutta tokihan sitä piti muutama pipari pyöräyttää ja koristella aatoksi...

Innostuin oikein kunnolla tekemään ruusukuvioita pensseliä apuna käyttäen. Pinterestistä täältä löysin mukavan kuvallisen ohjeen ruusujen tekoon. Vielä on kyllä omassa koristelutekniikassani hiomista, mutta tästä se lähtee :)

...tässä vähän hempeitä vaaleanpunaisia.


Koitin myös tehdä muutaman ei-niin-prinsessamaisen-värisen piparin, että miehetkin uskaltaa näihin koskea. Ehkä. Onhan nämäkin piparit aika tyttömäisiä ruusuineen kaikkineen...

Piparintuoksua kaikille täältä lähettelee Jenni <3

5 kommenttia:

Ensimmäiset suklaakorttini

14.18 Jennikur 1 Comments


Mukavaa sunnuntaita! Vihdoinkin ehdin päivitellä näitä ensimmäisiä tekemiäni suklaakortteja tänne blogin puolelle!

Pitkän aikaa onnistuin välttelemään suklaakorttien tekemistä, koska ajattelin niiden olevan hankalia ja työläitä tehdä. Olin ihan väärässä! Kun vihdoin uskaltauduin kokeilemaan suklaakortin tekemistä, olikin se helppoa ja mukavaa puuhaa. Löysin Me piipertäjät -blogista todella helppolukuisen ohjeen, jota sitten hyödynsin omiin suklaakortteihini.

Tämän pienikokoisen enkelikortin uumeniin sujahti Geisha-suklaalevy. Paperit ovat Maja designin, muita papereita en enää paljon käytäkään.

Tämän kortin sisälle sujahti niin ikään Geisha-suklaata. Paperit ovat Maja designilta.

Kaikissa korteissa käytetyn Jouluiloa-stanssin ostin Paperisateelta. Tässä vielä muutama Fazerin sinisen ahminut kortti:





Niin kuin huomata saattaa, innostuin oikein kunnolla tekemään näitä suklaakortteja. Olisin tehnyt niitä vieläkin enemmän, jos vain aikaa olisi ollut enemmän.

Enää muutama päivä aattoon! Joko teillä on kaikki lahjat paketissa ja joulusiivoukset tehtynä?

-Jenni

1 kommenttia:

Antamisen onnea

18.10 Jennikur 0 Comments



Poden usein huonoa omaatuntoa siitä, että harrastan askartelua. Ajattelen niitä, joilla ei ole varaa edes ruokaan. Ja sitten katson omaa askarteluhuonettani, joka alkaa olla jo liian pieni kaikelle tavaralleni. Voin myöntää, että hieman hävettää...

Mutta sitten facebookin syötteeseeni tupsahtaa kuva pienestä Safyre-tytöstä. Hän menetti perheensä tulipalossa, josta hän itse selvisi täpärästi saaden kuitenkin pahoja palovammoja mm. kasvoihinsa. Safyre toivoo joululahjaksi vain joulukortteja täyttämään korttitelineensä. Safyren tarina palautti taas mieleeni sen alkuperäisen syyn, miksi haluan askarrella: tuodakseni iloa ja välittääkseni rakkautta.

Meillä ihmisillä tuntuu olevan sisäänrakennettu tutka, joka etsii kaikkea kaunista. Kauniita asioita on ihana katsella! Vähän aikaa sitten ollessani joulumarkkinoilla myyjänä, luokseni tuli eräs nainen, joka osti joulukortin mummolleen. Nainen kertoi, että tämä mummo tykkää kovasti katsella kuvia. Siitä hetkestä jäi jotenkin niin lämmin mieli. Minun askarteluissani on jotakin järkeä!

Vaikka maailmassa on köyhyyttä ja nälänhätää, ei se tarkoita sitä, että meidän pitäisi luopua meille annetuista lahjoista. Omia lahjojamme käyttämällä voimme levittää siunausta ympärillemme.

Tämä tekemäni kortti on jo matkalla kohti Amerikkaa Safyren luokse. Safyrelle on tullut jo tuhansittain kortteja ja lahjoja, mutta halusin silti lähettää hänelle tervehdykseni. Toivottavasti kortti pääsee perille :)

Tällä kortilla osallistun myös P*skarteluhaasteeseen, jonka aiheena oli "lunta!!!".

Ihanaa joulua kaikille <3

-Jenni

0 kommenttia:

Helpot ja hauskat itse tehdyt kuusenkoristeet

17.00 Jennikur 0 Comments



JES! Tänään on jälleen Paperilla-päivä. Minä ja muut tiimiläiset suunnittelimme tällä kertaa joulukoristeita tunnelmaa luomaan. Käy kurkkaamassa kaikkien tiimiläisten hauskat ideat täältä.

Minä päätin tehdä hauskoja paperipalloja kuusenkoristeiksi. Ohjeen olen nähnyt joskus Pinterestissä. Palloja oli ihan luvattoman helppo tehdä. Ja hauskaakin se minusta oli! Tarvikkeiksi tarvitset vain paperia, ompelukoneen/neulan ja lankaa, kaksipuoleista teippiä, kuumaliimapyssyn ja juuttinarua.

Ja tässä tulee ohjeet:
Leikkaa tai stanssaa 12 haluamasi kokoista ympyrää. Taita ympyrän keskikohdasta. Ompele kaikki pallot yhteen keskikohdan taitosta pitkin.




Sijoita kaksipuoleista teippiä vähän alle puoliympyrän keskivälin. Liimaa puoliympyrä viereiseen puoliympyrään kiinni.



Liimaa seuraava teippi vähän yli puoliympyrän keskivälin. Joka toisella kerralla siis liimaat teipin vähän yli keskivälin ja joka toisella vähän alle. Näin palloon muodostuu hunajakennoa.

Valmiin pallon tulisi näyttää siis tältä.

Sitten vain liimaat kuumaliimalla nauhan ja rusetin pallon yläosaan.



Pallot voi myös tehdä vanhoista kirjansivuista. Tässä taas yksi mainio kierrätysidea!



Ilman nauhoja pallot toimivat pöydällä kivoina koristeina. Palloja voi myös koittaa yhdistää valoketjuun. Vaihtoehtoja on lukemattomia!



 Kuinka moni tekee joulukuuseen osan tai kaikki koristeista itse?

Ihanaa joulunalusaikaa!

-Jenni

0 kommenttia:

Nää joulutikkarit maistuu ihan paperilta!

19.12 Jennikur 5 Comments

Joko on joulukortit tehtyinä? Jos ei, niin tässä olisi tarjolla vähän erilainen joulukortti-idea nimeltään tikkarikortti. Tikkarikortin koristelemisessa vain taivas on rajana!

Tähän tekemääni joulutikkariin päätyi stanssatujen kuusien seuraan leikkurilla nipsuteltuja oksia, muutama ruusu ja sisalkuitua. Aiemmin julkaisemastani postauksesta löydät tarkemmat vinkit tikkarikorttien tekoon.

Mukavaa maanantaita,

-Jenni


5 kommenttia: